tiistai 24. tammikuuta 2017

Uusi soitin ja balettia

Heippa taas pitkästä aikaa!

Tiedän, että kerkesin jo kaikille surkutella sitä etten aio ottaa yhtään harrastusta tälle keväälle. En edes balettia, mukamas. Pah, pitihän se tietää että ei sellainen päätös pidä. :D Viime viikolla torstaina oli vuoden ensimmäinen balettitunti, ja olihan se mukavaa! Etenkin, kun minulla oli siitä kuitenkin syksyn mittainen tauko. Tunnilla kyllä tuntui, että balettilihakset olivat hyvinkin hukassa. Kyllä tämä tästä. Kärkitossutkin saan kaivaa vihdoin vaatehuoneen perukoilta, sillä aloitamme todennäköisesti kärkiharjoittelun tällä viikolla, tai viimeistään ensi viikolla. Ai että, miten mukavaa! Pitää kyllä mahdollisimman pian ostaa uudet tossut... sekin on aika mukavaa.


En ole oikein ottanut juurikaan valokuvia, joten kuvien osalta päivitettävää on kovin vähän. Tässä kuitenkin viime viikolta herkkukuva, kävimme taas syömässä fuchkia. Niistä on tullut yksi suosikkiruuistani!




Meille muuten tuli taas uusi asukas, pikkuruinen ukulele! Se on varsin hauska soitin, kaikki kuulostaa sillä niin iloiselta. Osaan jo soittaa sillä Hakuna matatan Leijonakuninkaasta :D

Tämän kummempia kuulumisia minulla ei tällä kertaa ole, seuraavaan kertaan siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti